Terve. Elikkäs aiheena olisi Tarina(t). Voit kertoa taikka keksiä oman tarinan. Toivoisin pitkää, sekä helpostiluettavaa, vähän kirjoitusvirheita ym.
Itse tykkään semmoisista tarinoista, joissa 11-15 vuotias tyttö koutuu johonkin seikkailuun.

Mutta tässähän se tarina tullee:

Kadonnut kirja

Oli toukokuun 7. päivä. Koulu alkoi klo 7:00. Itse tulin jo 5 minuuttia vaille niinkuin joka ikinen päivä. Olin menossa luokkaan, mutta vähän sitä ennen meidän luokan tytöt kuiskuttelivat jostain uudesta luokkalaisesta. Sen jälkeen pojatkin kuiskuttelivat jotain, mutta en kuullut, koska juuri sinä hetkenä luokkaamme astui opettaja, sekä tyttö. Tyttö näytti olevan pelokas, mutta kyllä minä itsekin olisin, jos tulisin upouuteen luokkaan, ja en tuntisi ketään. Mutta tässä ihmeellisintä oli se, että tyttö tuli kesken lukuvuoden, viikko ennemmin kesälomaa. Kuitenkin kaikki kuiskuttelut loppuivat, kun opettaja alkoi puhumaan. Opettaja sanoi "Hei oppilaat! Luokkaamme on astunut uusi oppilas, Emilia. Emilia, esittelisitkö itseäsi?"
"Moi, olen Emilia niin kuin opettaja jo mainitsikin, olen 13 vuotias." sanoi Emilia.
Sitten koko luokka sanoi "Tervetuloa".
Uusi päivä oli alkanut, ja meillä oli surkeinta ainetta, matikkaa. Kuitenkaan Emilialla ei ollut paikkaa, ja minun vieressäni ei istunut ketään, joten tottakai, opettaja laittoi Emilian minun viereeni. Olin turhautunut. Mielestäni se oli hyvin turhaa, miksei vaikka heti laittaisi noitten toisien tyttöjen viereen.
Hm, heti koulun aluksi unohtaa kirjat kotiin? Pyh, sanon minä! Mutta ajatellaan nyt positiivisesti, Emilia on kuitenkin uusi täällä, ja kuitenkin minun pitäisi tutustua häneen. Juuri kun olin puhumassa hänelle, hän kuitenkin oli jo mennyt opettajan luokse, ja sanonut että hänellä ei ollut kirjoja. Kun Emilia tuli viereeni, hän sanoi että meidän pitäisi laskea yhdessä, ja olihan se hauskaa loppupeleissä. Tuntia oli mennyt jo ikuisuus, mutta onneksi kellot jo soivat, ja opettaka päästi meidät välitunnille.
Anna pyysi minua välitunnilla, mutta kuitenkin pettyi vähän, kun sanoi että olen Emilian kanssa. Mielestäni Emilia oli ihan kiva. Vietimme välitunnin puhumalla. En olisi uskonut että Emilia puhuisi niin paljon, nimittäin olin ainoa, jolle hän puhui. Kun tulimme luokkaan, opettaja sanoi että saisimme kierrellä käytäviä ja saisin näyttää eri paikkoja Emilialle.
Päivä meni todella nopeasti, kunnes kysyin seuraavana päivänä, voisiko hän olla tänään koulun jälkeen. Hän sanoi ei, koska Emilialla oli kiireitä. Sama toistui monina päivinä. Se alkoi jo ärsyttää. Vaikka Emilia oli kiva, hän oli jotenkin outo, mutta hauska persoona. Tein läksyjä pöydälläni, kunnes tuli mieleen kysyä, miksei hän voisi olla, mutta kysymys jäi seuraavalle päivälle.
Toukokuun 19. päivä.
En ehtinyt kysyä tunneilla, koska muuten olisin jäänyt jälki-istuntoon välitunnin ajaksi tunnilla lörpöttelystä, joten välitunti oli ainoa sopiva aika kysyä. Minuutit tuntuivat tuskallisilta. Suorastaan käsittämättömän ärsyttäviltä. Mutta nyt välitunti koitti. Kysyin nyt häneltä, miksei hän voinut olla, ja nyt hän sen sanoi, ja vastaus oli se, että hän asui hänen isoäitinsä kanssa, koska hänen äitinstä kuoli autokolarissa 3 vuotta sitten ja hän näki viimeksi 11 vuotta sitten isänsä, joten tämä selittää miksi hän oli ollut hiljainen, mutta miksi hän ei voinut olla? Mutta hän ei ehtinyt sanoa sitä, koska välitunti loppui ja menimme nopeasti luokkaan ennen kuin opettaja tuli. Emilia ehti sanoa sen, ja hänen vastauksensa oli se, että hänen isoäitinsä ei päästänyt häntä tuntemattomien kanssa ulos leikkimään.
Meidän vika tunti oli Äidinkieltä, ja se oli nopea tunti. Kun tulin kotiin, äiti huusi minua, ja tulin salamana! Hän sanoi että lähtee laivalle päivän päästä ja sanoi että voin vaikkapa mennä kaverille yöksi, koska emme saaneet isää kiinni puhelimessa. Ja äitini alkoi heti pakkaamaan. Onneksi tiesin missä Emilia asui. Sanoin äitille että menen Emilialle ja äiti myöntyi lopuksi. Emilian isoäiti oli kaupoissa ja talo tai no lukaali oli täysin Emilialla. Koputin hänen oveensa, vaikka ovessa oli lappu jossa luki "Mummo kaupoissa". Vaikka oli hyvin mahdollista että Emiliakin oli, kuitenkin ovi avautui ja sieltä kurkisti Emilia. Pyysin voinko olla heillä yötä ja hän sanoi että kyllä voin. Tunnin päästä Emilian isoäiti tuli ja Emilia pyysi häneltä lupaa voisinko minä tulla yöksi heille, ja isoöitillekkin kävi se ratkaisu.
En saanut kuitenkaan yöllä unta, eikä Emiliakaan. Nousin ylös, hain tilkan maitoa, sekä toin myös Emilialle. Kysyin vielä hänen isästään ja hän sanoi että hänellä on yksi kirja, jossa oli ehkä tietoa hänestä.
"William "J" Anderson II 1971-2003" Tässä on vähän tietoa" sanoi Emilia hiljaisesti.
Ja ymmärsin heti miksi hän sanoi niin hiljaisesti.
Katsoimme molemmat kirjaa, ja kirjassa oli paljon kuvia sekä tekstiä Emilian isästä.
Valot syttyivät, emme uskaltaneet katsoa taaksemme, koska pelkäsimme pahinta.
Kuitenkin takaata kuului "Emilia!" ja sitten Emilia katsoi taakseen ja näki isänsä. "Missä sinä olet ollut?" kysyi Emilia. Isä vain nauroi ja sanoi että se on vanha sekä pitkä tarina.
​

Tehnyt: Saara (Ratchetf)

​